lauantai 22. syyskuuta 2012

Kahden pitsan kesäjuhlat


Tämä postaus tulee vähän myöhässä. Pidin parille kaverille kesän avauspirskeet meidän parvekkeella. Se oli lämmin heinäkuinen ilta, ennen kuin ne sateet taas alkoivat. Postataan tämä ennen kuin pidetään syystalven aloittajaisia.

Ystäville tarjosin kahta erilaista pitsaa. Tai no toinen oli ranskalaiselta nimeltään galette, mutta samaa (pitsa)taikinaa oli kummankin pohja. Tarjolla oli kolmen sipulin pitsaa ja peruna-fenkoligalettea. Kummatkin Hesarista. Hyvin menivät kaupaksi.


Pitsataikina kahdelle pitsalle (tai galetelle)

1/4 pkt hiivaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
2 1/2 dl oliiviöljyä
noin 5 dl vehnäjauhoja

Murenna hiiva kulhoon ja lisää sokeri, suola, vesi ja oliiviöljy. Sekoita kunnes hiiva liukenee. Lisää jauhot vähitellen joukkoon sekoittaen. Alusta taikina kimmoisaksi. Kohota taikinaa tunti, jonka aikana ehdit käydä (kesällä) uimassa ja keräämässä kukkia metsästä. Talvella touhua jotain muuta mukavaa, käy vaikka happihyppelyllä kiertämässä kortteli.

Taikinan voi kohottaa kaksi kertaa. Tällöin vaivaa kohotetun taikinan ilmakuplat pois ja kohota vielä toinen tunti. Jos olet aikaisemman tunnin aikana viiletellyt kylillä, viimeistään tässä vaiheessa valmista täytteet.

Kumoa kohotettu taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa (taas) ilmakuplat pois. Jaa taikina kahtia ja pyörittele palat palloiksi. Kauli kumpikin pala levyksi. Galeten kuuluisi olla soikea, mutta epämääräisen muotoinenkin käy.



Kolmen sipulin pitsa

3 isoa sipulia
1 punasipuli (tai 3 punaista kevätsipulia)
1 purjosipuli
1/2 dl oliiviöljyä
1 1/2 tl juoksevaa hunajaa
1 tl merisuolahiutaleita
1 1/2 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
200 g tuorepinaattia

Kuori ja pese sipulit. Kuumenna öljy pannussa ja lisää ohuiksi renkaiksi ja viipaleiksi leikatut sipulit. Kuullota niitä keskilämmöllä noin viisi minuuttia. Lisää hunaja ja suola. Jatka kuullottamista kannen alla taas viisi minuuttia. Lisää lopuksi balsamiviinietikka sekä huuhdottu ja valutettu pinaatti. Anna pinaatin pehmetä sipuleiden joukossa muutama minuutti.

Kumoa täyte pitsapohjalle ja paista 250 asteessa noin viisi minuuttia. Ei haittaa vaikka pitsa saisi enemmän väriä kuin on tarvis. Se on silti hyvää.



Peruna-fenkoligalette

4-5 keitettyä perunaa (tai pari kourallista uusia pottuja)
1 fenkoli
1 tl hienoksi raastettua sitruunankuorta
tuoretta rosmariinia
merisuolahiutaleita
ripaus mustapippuria
2-3 rkl oliiviöljyä
1 dl juustoraastetta

Viimeistelyyn:
Oliiviöljyä
Tuoretta rosmariinia

Kuori ja viipaloi keitetyt perunat ja kevitä ne galettepohjalle. Huuhtele fenkoli ja leikka ohuiksi suikaleiksi. Lisää fenkoli perunoiden lomaan. Mausta galette sitruunankuorella, rosmariinilla, suolalla ja pippurilla. Valuta päälle oliiviöljyä ja viimeistele juustoraasteella. Paista 225 asteisessa uunissa ylätasolla noin 10 minuuttia. Viimeistele tuoreella rosmariinilla ja oliiviöljyllä.



Päätimme, että peruna on aliarvioitu ruoka-aine ja sipulikin juhlaa. Ruokajuomaksi tarjoilla oli valkoviinisangriaa, jonka jälkeen maisteltiin myös kuoharisangriaa. Molemmat todettiin hyviksi, jälkimmäisestä tuli ehkä suurempi suosikki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti